perjantai 20. huhtikuuta 2007

Parempi myöhään kun ei milloinkaan

Olen täällä taas tilittämässä, jo traditioksi muodostunutta paskanjauhamishanoja avaavaa tilitystäni, ennen yön puhdetöitä. Lähetin opinnäytetyöni alun ohjaavalle opettajalle. Kirjoitin siihen tekstin että vähän tekstiä vielä mutta rakenne näkyy. Toivoin opettajani antavan jonkinlaisia kommentteja rakenteesta, mutta opettaja kommentoi vain että kyllä tekstiä todellakin on vähän, ja että kannattaa alkaa kirjoittamaan aktiivisesti. Aijaaa, ihanko totta. Ja sitten hän käski varata ajan että voisimme keskustella siitä että mikä mättää. Ihankuin minulla olisi jotain ongelmia. Tiedän aiheen, jätän vain tahallani paljon kirjoitettavaaitselleni viimeiseksi vlopuksi, koska olen tottunut toimimaan paineen alla. Ei mulla ole edes paniikkia, ainakaan vielä.

Mutta nyt ennenkuin hyppään myllynkivi kaulassa kaivoon, tilitän vielä jostain muustakin aiheesta. Grillasin solukavereideni kanssa vähän pihvejä ja makkaraa. Tarkoituksena oli ostaa kertakäyttögrilli, mutta eihän niitä myydä vielä näin aikaisessa vaiheessa. Mutta tämä seikkahan ei vauhtia haittaa, jos sen ei anna haitata. Viritimme sitten toisen solukaverini vision mukaisen itsetehdyn kertakäyttögrillin, ja ihan hyvinhän se toimi. Ei tarvinnut kuin reilun tunnin lämmityksen niin grilli jo melkein syttyi. Ja muutama ajastaika lisää niin grilliherkut olivat melkein jo lämpimiä. Mutta kyllä siihen grilliin lopulta saatiin täydellinen grillaushiillos. Siinävaiheessa tosin ei ollut enää mitään grillattavaa, mutta eihän se niin pilkunpäälle ole.

Päässä soi: Viikate (Alkuperäinen esittäjä Mana Mana) : Maria Magdaleena

Lainaus tilanteeseen: "Mulla on semmonen kutina että 75% todennäköisyydellä tää homma kusee"
Lainaus: Grillimme suunnittelija ostettuamme grillin rakennustarpeet.

6 kommenttia:

Jööti kirjoitti...

Jarza,Jarza,Jarza! Kyllä sinä valmistut! Tsemppiä! (Koska opinnäytetyöni on periaatteessa valmis, ohjaava opettaja on antanut myös minulle tehtävän. "Tsemppaa niitä joilla hommat kusee.")

manninen kirjoitti...

Kiitos että olet niin vilpittömästi huolissani minusta ja Basshunterista

Kaesmae kirjoitti...

Hehehe, minäkin löysin itseni tänne uskomattomalle blogille.

manninen kirjoitti...

Tervetuloa vaan.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka annoin omalle keksinnölleni 25% toimintatakuun niin sehän toimi kuin unelma.

manninen kirjoitti...

Niin toimikin, ehkä vähän hitaanlaisesti mutta ei sitä roomaakaan yhdessä päivässä rakennettu.