Minulla on hyviä ja huonoja uutisia. Hyvät uutiset ensin: Minä löysin jo kauan sitten kadonneiksi luullut tunteeni. Huomasin olevani tunteva ihminen siinä missä kuka tahansa muukin ihminen. Sitten ne hunot uutiset: Minut jätettiin. Elämäni ensimmäinen seurustelu suhde loppui eilen illalla n. klo 20. Sitähän minäkin ettei tälläinen liika onnellisuus ole muuta kuin pieni mutka ennen todellista pudotusta. Nyt olen Willen luona Tampereella. Herra itse on paraikaa naurattamassa naisia Sonata Arktican keikalla, ja minulla on aikaa tilittää tuntojani tänne teidän kaikkien luettavaksi. Elikkä elo unelmissa on ohi ja on aika alkaa elää taas todellisuudessa. Kauanhan sitä unta kestikin, jotain kolmen viikon suuntaan kai, ei kai sillä ole enää niin väliä. Eilen oli todella vittumainen olo, eihän se mukavalta tunnu kun omiin tunteisiin ei vastata samanlaisilla takaisin. Nyt tässä vain odotellaan herra itsesäälin saapumista. Koska se ei ole vielä tänäänkaan ilmoitellut itsestään, niin ehkä se ei ole tulossakaan. En tiedä. Minkäänlaista vihaa tai kaunaa en tunne tilanteen toista osapuolta kohtaan. Onneksi stoppi tuli tässä vaiheessa ettei tilanne päässyt kasvamaan tätä isommaksi. Mitäs tämän kaiken jälkeen. Kroonisiin poikamiehiin pääsen takaisin kuulema sitten kun parta taas rehottaa. Blogille pääsen saman tien. Ja kuka nutipää se oli joka sanoikaan että Kroonisilla Poikamiehillä menisi muka huonosti. Kaksi vanhaa konkaria on palaamassa kerhoon ja ainakin omasta puolestani voin sanoa ettei poikamiehisyyttäni tule uhkaamaan mikään. Pystin voi oikeastaan antaa jo suoraan minulle. Turhaan te kaikki järkytyitte, Suomi voi voittaa euroviisut ja helvetti voi jäätyä mutta onhan se aivan selvää että eihän meikeläisellä voi oikeasti mitään naista olla.
Päässä soi: Virve Rosti: Ohari (Willen tietokoneelta raikaa)
Lainaus tilanteeseen: Koska tälläisiin hetkiin sopivia lainauksia on tehty niin paljon niin tässä muutama esimerkki. Ja pyydänkin teitä blogini lukioita keksimään lisää sopivia lainauksia.
"En viestiis vastata mä voi, kutsu tuuleen turhaan soi. Kun päättyy tää muisto vain jää"
Lainattu: Tapani Kansa: Muisto vain jää
" Tää rakkaus ei oo pysyvää. Tää rakkaus on ohimenevää. Tää rakkaus on, hei mitä se on? En oikein tiedä itsekkään"
Lainattu: Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Rakkaus ei oo pysyvää
"Kaikki alkoi yllättäen iski kautta takavasemman, sanakirja kertonut ei määritelmää ajan matalan"
Lainattu: Viikate: Ei ole ketään kelle soittaa.
"Hoidin itseni kuntoon. Löysin reseptin korvaamattoman, lääkkeen huonoon itsetuntoon. Sinut luotani kauas karkoitan."
Lainattu: Martti Servo & Napander: Hoidin itseni kuntoon
"ilman sua ois helpompaa
haavat paranis tulehtumatta
ilman sua ois helpompaa
ei pilven hattaraa taivaalla
ilman sua ois helpompaa
päivät alkaisi kiroilematta
ilman sua ois helpompaa
sodat päättyis rauhaan"
Lainattu: Kumikameli: Hai
Siitä vaan lisää keksimään näitä iloisia lainauksia. Pallo on nyt teillä, sillä ei se minullakaan enää ole.
sunnuntai 29. huhtikuuta 2007
keskiviikko 25. huhtikuuta 2007
Linjattomuutta
Mikähän siinä on kun ei uni tule taaskaan varkain, vaan sitä pitää odottaa ja odottaa. Ajan jota en jostainsyystä saa hukutettua nukkumiseen niin päätin käyttää sen blogini huonontamiseen. Mikä olisi vielä hirveämpää kuin lukea hirvittävää paskaa. No tottakai katsoa hirvittävää paskaa samalla kun lukee hirvittävää paskaa. Senpä takia iskin muutamia kuvia itsestäni blogini reunukseen. Katsokaa ja oksentakaa rautanauloja.
Minulle kävi suuri onnettomuus tänään puhuessani puhelimessa erään nimeltämainitsemattoman henkilön kanssa. Puhelimestani katosi kentät kesken puhelun. Liikutin luuriani ympäri asuntoa ja vein sen jopa ulos, mutta ei mitään. Sitten revin akun pihalle ja testasin oliko sim-kortti kunnolla paikoillaan. Ei mitään. Sitten meni hermot ja lainasin Murmelin kännykkää (kiitos siitä Murmeli) ja lähetin viestin että puhelin meni paskaksi, kun yhtäkkiä kentät palasivat pask...siis puhelimeeni. Olisiko pikkuhiljaa aika ostaa uusi kännykkä? Mukavasti se ainakin kouraisee rahapussissa. Toisaalta jos en osta niin se mokoma jättää minut välille uudesmman kerran. No kai se on pakko käydä ostamassa elämäni kolmas puhelin. Vielä kun sais jostain halvalla, ilmän mitään turhia lisätoimintoja, niin olis melko hienoa.
Päässä soi: Rick Astley: Together Forever
Lainaus tilanteeseen: "Keskusneiti kertoo linjan varatun ei kulje yhteys vieläkään-suuntaan Heinäpään"
Lainattu: Viikate: Reino Helismaa

maanantai 23. huhtikuuta 2007
Kuin läski härkä
Nyt se myllynkivi viimein irtosi. Tai irtoaa kun huomenna vielä askartelen kannen ja sisällysluettelon. Olo on sellainen perus "paska työ mutta tulipahan tehtyä"-fiilis. Täytyy tosin toivoa että ohjaaja saa rengastettua meikän vielä uudestaan siihen murikkaan. Mutta nyt kun pakollinen itsesäälissä rypeminen on suoritettu niin voimme siirtyä muihin asioihin...
Meikästä on nimittäin tullut nyrkkeilijä. Kierrätyskeskus voi tosiaankin muuttaa elämää melkoisesti. Löysin nimittäin nyrkkeilyhanskat sieltä. Toisessa oli sauma auki, mutta mitä nyt ei pienellä lanka-neula-ompelutaitoinenhenkilö yhdistelmällä voisi korjata. Joten iskin hanskat tiskiin. Hintaa niissä ei ollut joten myyjä pyysi 50 centtiä. Maksoin tuon kiskurihinnan ja kävelin ystävieni luokse vain palatakseni takisin tiskille nyrkkeilysäkin kanssa. Ja koska siinäkään ei ollut mitään hintaa niin 50 centillä siitäkin selvittiin. Ajatella 50 centtiä nyrkkeilysäkistä! eihän siihen tullut edes täytteitä mukana. Eli ei muuta kuin puruja tai hiekkaa etsimään. Vai onko jollain lukijoilla (aivan kuin tätä muka joku lukisi) parempaa tietoa millä nyrkeilysäkki täytetään? Oli siellä säkissä mitä tahansa niin yksi asia on varma. Rocky Manninen on täällä.
Päässä soi: Leningrad Cowboys: Ring of Wire (taas soi ihan livenä kuulokkeista)
Lainaus tilanteeseen: ADRIAN!!!!!!!!!!
Lainattu: Elokuvasta Rocky (1976)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2007
Ei tuu mitään mieleen.
Viime yö meni Viikatteen, tiirikoinnin ja yliluonnollisten tapahtumien merkeissä. Olin studiolla seitsemään asti. Tai ei nyt ihan seitsemään kun söin aamupalaa kämpillä, mutta päälyshousujen vyönsolki kalahti lattiaan kello seitsemän reikäleipä (tietysti joitain lukioita saattaa mietityttää miten helvetissä oman riisuutumiseni yksityskohtainen kuvailu liittyy mitenkään mihinkään, mutta koska minua se ei mietitytä niin en sitä teillekkään aijo kertoa)
Mutta koska ketään ei varmasti kiinnosta minun yölliset (tässä tapauksessa aamupäiväiset) aktiviteettini, niin palataanpa viime yöhön ja studiolle...Olin siis puremassa poikki kettinkiä, joka linkittää minut myllynkiveni kylkeen. Korvakuulokkeista pauhasi Viikate(Marraskuun lauluja 1 on oikeasti tykki kiekko), ja työskentely sujui melko hyvin tilanteeseen nähden KUNNES. AC/DC alko lähettämään mulle aivan järkyttävää herutuskuvaa meikeläisestä. Sitten kun kuva oli tärähtänyt koneeleni menin kansioon jonne vastaanotetut tiedostot tulevat. Siellä oli kuvani lisäksi word tiedosto otsakkella mammografia. Heti tuli kaikkien mammograafikoiden kuningas: Wille mieleen ja AC/DC: kin heitti että se on varmaan joku Willen juttu. Sitten avasin sen ja tekijänä komeili kukapa muu kuin Ville Viertamo ja kaksi muuta tyyppiä, jotka etunimeltä tunnistin Willen koulukavereiksi. Järkytys oli melkoinen. Eikö siitä Ridge-hiuksisesta tissinlitistäjästä pääse missään eroon. Mutta sitten aloin ihmettelemään miten se sinne koneele on päätynyt. AC/DC sano että ei se lähettänyt sitä vahingossa ja tänään se vakuutteli ettei sillä ole koko tiedostoa koneella. Heinä sanoi heti ettei se sillekkään ole ainettaan tysrkyttänyt. Ja kun Heinä tekstiviestillä lähestyi Jöötiä ja kysyi asiaa niin Jöötikin sanoi että ei mitenkään. Eikä mulla ole ollut messengerrzzh kuin vasta tämän viikon. Eikä Wilholla ole täällä opistolla muita niin hyviä kavereita (ei ainakaan minun tietääkseni) Kyseessä on aivan selvästi yliluonnollinen tapahtuma, tai sitten Wille elää villiä kaksoiselämää meiltä kaikilta piilossa. Kumpikin vaihtoehto on yhtä mahdollinen. Kysymys on vain siitä pitäisikö hätiin kutsua Fox Mulder vai Sherlock Holmes.
Päässä soi: X-filesin tunnusmelodia
lainaus tilanteeseen: koko tapaus oli tosi hämärä. todistajat hukkasivat äänensä, kuulonsa ja näkönsä, muistinsa ja vähänkin järkensä. virallinen kanta oli olankohautus. vaivautunut yskähdys lievä punotus. pälyilevä vilkaisu ympärilleen ja sormet ristiin pöydän alle.
Lainattu: Kumikameli: Hiehot Halki

perjantai 20. huhtikuuta 2007
Huhuilua
Onpas nyt taas tietämätöntä meininkiä. Olen tässä kuullut villejä huhuja siitä ettei opinnäytetyöni viimeinen palautuspäivä olisikaan maanantaina. Mitä helvettiä täällä nyt taas sählätään. Tämä ei tietenkään haittaisi minua mitenkään, mutta olen päättänyt ettei tuo (mahdollisesti jopa perätön) huhu muuta työskentelyäni mitenkään. Meikä tykittää tämän viikonlopun samaan tahtiin, kuin se olisi loppuelämäni viimeinen päivä. Olisi kyllä miljoonia paikkoja missä olisin mieluummin kuin täällä, tai ei nyt miljoonia mutta yksi ainakin tulee mieleen melko nopeasti.
Päässä soi: Kumikameli: Jarkko (Teeskentelen tervettä) ja tälläkertaa se oikeasti soi kuulokkeista
Lainaus tilanteeseen: "Oksain haaraan nousee pesät kottarain, vihreys torppaa suojaamaan vaan miks säilyy juonteet otsallain, ei käy hymy kuoppaa kaivamaan"
Lainattu: Viikate: Kaiho de Gracê

Parempi myöhään kun ei milloinkaan
Olen täällä taas tilittämässä, jo traditioksi muodostunutta paskanjauhamishanoja avaavaa tilitystäni, ennen yön puhdetöitä. Lähetin opinnäytetyöni alun ohjaavalle opettajalle. Kirjoitin siihen tekstin että vähän tekstiä vielä mutta rakenne näkyy. Toivoin opettajani antavan jonkinlaisia kommentteja rakenteesta, mutta opettaja kommentoi vain että kyllä tekstiä todellakin on vähän, ja että kannattaa alkaa kirjoittamaan aktiivisesti. Aijaaa, ihanko totta. Ja sitten hän käski varata ajan että voisimme keskustella siitä että mikä mättää. Ihankuin minulla olisi jotain ongelmia. Tiedän aiheen, jätän vain tahallani paljon kirjoitettavaaitselleni viimeiseksi vlopuksi, koska olen tottunut toimimaan paineen alla. Ei mulla ole edes paniikkia, ainakaan vielä.
Mutta nyt ennenkuin hyppään myllynkivi kaulassa kaivoon, tilitän vielä jostain muustakin aiheesta. Grillasin solukavereideni kanssa vähän pihvejä ja makkaraa. Tarkoituksena oli ostaa kertakäyttögrilli, mutta eihän niitä myydä vielä näin aikaisessa vaiheessa. Mutta tämä seikkahan ei vauhtia haittaa, jos sen ei anna haitata. Viritimme sitten toisen solukaverini vision mukaisen itsetehdyn kertakäyttögrillin, ja ihan hyvinhän se toimi. Ei tarvinnut kuin reilun tunnin lämmityksen niin grilli jo melkein syttyi. Ja muutama ajastaika lisää niin grilliherkut olivat melkein jo lämpimiä. Mutta kyllä siihen grilliin lopulta saatiin täydellinen grillaushiillos. Siinävaiheessa tosin ei ollut enää mitään grillattavaa, mutta eihän se niin pilkunpäälle ole.
Päässä soi: Viikate (Alkuperäinen esittäjä Mana Mana) : Maria Magdaleena
Lainaus tilanteeseen: "Mulla on semmonen kutina että 75% todennäköisyydellä tää homma kusee"
Lainaus: Grillimme suunnittelija ostettuamme grillin rakennustarpeet.

torstai 19. huhtikuuta 2007
Pelkoa ja inhoa oleskelutilassa
Hyvää yötä kaikille teille siellä vastaanottimien toisissa päissä. Päätin lykätä opinnäytetyön kirjoittamista hetkellä että saan ahdistella teitä kaikkia huonoutta uhkuvilla höpinöilläni. Samalla vähän harjoittelen tätä kymmensormijärjestelmän käyttöä ja paskan jauhamista. Kumpaakin tulen tarvitsemaan tulevan vlopun aikana. Olo on melko psykedeelinen. Ei oikeastaan nukuta, mutta huojuttaa sitäkin enemmän. Eli nyt jos koskaan Kirsti, tikku on asetettu jo koneen parempaan puoleen, tämä niittikippo, jota minua fiksummat ihmiseliöt tietäväksi koneeksi kutsuvat, tunnisti upouuden usbini. Sieltä korkataan viime yöset saivartelut ja tuotetaan lisää muka tietäväisiä lauserakennelmia. Tästä lähtee ja aamulla korjataan ruumiit verannalta. 1. 2. 3. AJA!!!!
Päässä soi: Leningrad Cowboys: Star Man
Lainaus tilanteeseen: "On vajoissa pahojen ikuinen katumustyö. Me olemme yö"
Lainaus: YUP: Me olemme yö
Päässä soi: Leningrad Cowboys: Star Man
Lainaus tilanteeseen: "On vajoissa pahojen ikuinen katumustyö. Me olemme yö"
Lainaus: YUP: Me olemme yö
keskiviikko 18. huhtikuuta 2007
"Yökunnaita voi kumartaa"
Taas on vierähtänyt yksi päivä. Opinnäytetyötä väsäsin viimeyönä ainakin yhen sivun (jos pyöristää melko reilusti). Tämän yön vietän varmaan samoissa hommissa. Sitä ennen pitää tarkistella tämänvuotisten pääsykokelaisten vastauksia. Olemme luoneet tänne haapaveden opistoon tavan, jonka mukaisesti opiskelijat laativat uusille hakijoille kyselylomakkeen. Se sitten jaetaan virallisena tehtävänä ja palautetaan niille jotka pääsevät kouluun. Tämän kertainen kysely meni ihan täydestä sillä kaikki täytti niitä ihan kusessa. Voi tulla hienoja hetkiä tarkistuksessa. Lähden kohta katsomaan Nuorta Hannibalia, odotukset eivät tosin ole kovin korkealla, mutta kyllä se opinnäytetyönn tekemisen voittaa. Yöt on kuin tehty kouluhommien tekoon.
Päässä soi: New York, New York (en tiedä esittäjää)
Lainaus tilanteeseen: "Jos ei unen päästä saa, on maattava siis väkisinTämän kohdan hieman toisin näkisin"
Lainaus: Viikate: Uurastaja
Päässä soi: New York, New York (en tiedä esittäjää)
Lainaus tilanteeseen: "Jos ei unen päästä saa, on maattava siis väkisinTämän kohdan hieman toisin näkisin"
Lainaus: Viikate: Uurastaja
Uhoaminen kannattaa aina.

Tässä näette malliesimerkin uhoamisen draagisista seurauksista, esitettynä ennen ja jälkeen kuvasarjalla. PAHOITTELEN KUVIEN JÄRKYTTÄVÄÄ MATERIAALIA.
Päässä soi: Kumikameli: Aimo
Lainaus tilanteeseen: "Näytät siltä kuin olisi mennyt heinäseiväs siitä reiästä sisään. Taisi käydä että kyseinen seiväs oli vielä heiniä täynnä"
Lainattu Kumikameli: Aimo
Alku on aina paskin (mutta ei se tässätapauksessa paljon parane)
Pyydän heti kättelyssä anteeksi kaikilta niiltä jotka eksyvät tänne turhuuksien roviolle. Entinen Krooninen Poikamies Manninen on luonut oman bloginsa ja kohta paska lainehtii. Pitäähän sitä jonnekkin eloaan tilittää.
Päässä soi: Kumikameli: Aimo
Lainaus tilanteeseen: "JOSSAIN MUSTAN MULLAN ALLA HERMO KISKOO LIHAA
NAPA TAKOO ARKUN KANTTA AVATKAA-AVATKAA. TÄSTÄ VIELÄ NOUSTAAN NOUSTAAN NOUSTAAN "
Lainaus: Kumikameli: Nousussa

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)