sunnuntai 29. huhtikuuta 2007

"On niin saatanan mukavaa..."

Minulla on hyviä ja huonoja uutisia. Hyvät uutiset ensin: Minä löysin jo kauan sitten kadonneiksi luullut tunteeni. Huomasin olevani tunteva ihminen siinä missä kuka tahansa muukin ihminen. Sitten ne hunot uutiset: Minut jätettiin. Elämäni ensimmäinen seurustelu suhde loppui eilen illalla n. klo 20. Sitähän minäkin ettei tälläinen liika onnellisuus ole muuta kuin pieni mutka ennen todellista pudotusta. Nyt olen Willen luona Tampereella. Herra itse on paraikaa naurattamassa naisia Sonata Arktican keikalla, ja minulla on aikaa tilittää tuntojani tänne teidän kaikkien luettavaksi. Elikkä elo unelmissa on ohi ja on aika alkaa elää taas todellisuudessa. Kauanhan sitä unta kestikin, jotain kolmen viikon suuntaan kai, ei kai sillä ole enää niin väliä. Eilen oli todella vittumainen olo, eihän se mukavalta tunnu kun omiin tunteisiin ei vastata samanlaisilla takaisin. Nyt tässä vain odotellaan herra itsesäälin saapumista. Koska se ei ole vielä tänäänkaan ilmoitellut itsestään, niin ehkä se ei ole tulossakaan. En tiedä. Minkäänlaista vihaa tai kaunaa en tunne tilanteen toista osapuolta kohtaan. Onneksi stoppi tuli tässä vaiheessa ettei tilanne päässyt kasvamaan tätä isommaksi. Mitäs tämän kaiken jälkeen. Kroonisiin poikamiehiin pääsen takaisin kuulema sitten kun parta taas rehottaa. Blogille pääsen saman tien. Ja kuka nutipää se oli joka sanoikaan että Kroonisilla Poikamiehillä menisi muka huonosti. Kaksi vanhaa konkaria on palaamassa kerhoon ja ainakin omasta puolestani voin sanoa ettei poikamiehisyyttäni tule uhkaamaan mikään. Pystin voi oikeastaan antaa jo suoraan minulle. Turhaan te kaikki järkytyitte, Suomi voi voittaa euroviisut ja helvetti voi jäätyä mutta onhan se aivan selvää että eihän meikeläisellä voi oikeasti mitään naista olla.

Päässä soi: Virve Rosti: Ohari (Willen tietokoneelta raikaa)
Lainaus tilanteeseen: Koska tälläisiin hetkiin sopivia lainauksia on tehty niin paljon niin tässä muutama esimerkki. Ja pyydänkin teitä blogini lukioita keksimään lisää sopivia lainauksia.

"En viestiis vastata mä voi, kutsu tuuleen turhaan soi. Kun päättyy tää muisto vain jää"
Lainattu: Tapani Kansa: Muisto vain jää

" Tää rakkaus ei oo pysyvää. Tää rakkaus on ohimenevää. Tää rakkaus on, hei mitä se on? En oikein tiedä itsekkään"
Lainattu: Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Rakkaus ei oo pysyvää

"Kaikki alkoi yllättäen iski kautta takavasemman, sanakirja kertonut ei määritelmää ajan matalan"
Lainattu: Viikate: Ei ole ketään kelle soittaa.

"Hoidin itseni kuntoon. Löysin reseptin korvaamattoman, lääkkeen huonoon itsetuntoon. Sinut luotani kauas karkoitan."
Lainattu: Martti Servo & Napander: Hoidin itseni kuntoon

"ilman sua ois helpompaa
haavat paranis tulehtumatta
ilman sua ois helpompaa
ei pilven hattaraa taivaalla
ilman sua ois helpompaa
päivät alkaisi kiroilematta
ilman sua ois helpompaa
sodat päättyis rauhaan"
Lainattu: Kumikameli: Hai

Siitä vaan lisää keksimään näitä iloisia lainauksia. Pallo on nyt teillä, sillä ei se minullakaan enää ole.

12 kommenttia:

Jööti kirjoitti...

:(. Voi ei. Noh, mutta eipähän mun tarvii ettiä uutta mussua loppuajaksi. No ei. jutellaanpa sitten Opistolla.

manninen kirjoitti...

Kyllä Murmeli on mua parempi mussu.

AC/DC kirjoitti...

Onneksi olkoon parisuhteen kiemuroiden eroonpääsystä!

Wille kirjoitti...

"Rakkaus on hellyyttä, muuten se on mennyttä, sitä pitää vaalia." Päivi Vesalainen: Rakkaus on hellyyttä

Heinä kirjoitti...

Jari on palannut!

manninen kirjoitti...

I'm back baby!

S. Kauppinen kirjoitti...

Eipä ole enää sitten minulla ja Nikolla sitoutumispaineita, eli pakko löytää nainen kun Jarillakin on. "Ei saa jäädä huonommaksi."

Millon takas opistolle?

Wille kirjoitti...

Ens yönä kolmen aikaanhan tuo parraton/naiseton mönkiäinen on kuulemma jo Kärsämäellä. Minäpä pääsenkin eroon siitä jo klo 19.45.

Jööti kirjoitti...

JARI TUU ÄKKIÄ HAAPAVEELLE NII VOIN MUSSUTTAA SUA!

manninen kirjoitti...

Tarkemmin ajatellen voisi jäädä tänne vielä loppuviikoksi

pikvi kirjoitti...

"Prinssi uljas satumaan jälleen joutuu katumaan. Näinkö käy kuin rakastuu, aina ruusut lakastuu."

Jope ruonansuu-kiikun kaakun kukkaset

Anonyymi kirjoitti...

:/ En osaa sanoa mitään..