Olipas taas viikko. Hirveätä haipakkaa, hyvä että olen sentään vielä elossa. Tahti oli tappava. Melkein novelli illlassa ja yksi olis vielä tänäiltana luvassa. Tämähän on saatana koulu!!
Viikonloppuna menen keskiseen suomeen, kuten jo kerkesin sanoakkin (muistaakseni), sitten lauantaina sinne Seinäjoelle tupareihin itseäni nolaa...siis pelaamaan sing staria. Pyydän anteeksi kaikilta jo valmiiksi. Eipä siinä sen enempää. Katsotaan mitä tapahtuu...
Seuraavankin viikonlopun suunnitelmatkin on jo valmiina. Eli Tampereelle Eläkeläisten keikalle, puku siistinä, kravaatti suorassa ja humppalakki syvästi päähän painettuna. On se vaan hyvä että "keikkaelämä" toimii jos mikään muu ei toimiskaan. Samalle reissulle voisi pakata mukaan Kumikamelien LP:n. ja kuunnella pois kuleksimasta. Vänkää.
Mut nyt pitäisi varmaan käydä kirjailijaksi ja pygätä se viimeinen novellinpaska ulos maailmaan. Hyvät viikonloput kaikille jotka sattuvat tänne eksymään...
Päässä soi: YUP: Päivä Kerrallaan
Päästä kirjoiteltu: "Ilta istuu eteiseen,viereen äidin sammuneen. Isä kuorsaa vessassa. Lapset lukee satuja. On suuri satu elämä, ei se kestä käsissä. Silloin kun on aikuinen Ja pystyy pilaamaan kaiken"
Peräänajo: Ei saastaiset santasurriaiset tänää on tammikuun viimeinen päivä. Voi kun se aika käy nopsaan. Kohta on taas kesä...Ai nii tosiaan HAKUAIKA ALKAA KOHTA!!! Voi perkele...
torstai 31. tammikuuta 2008
maanantai 28. tammikuuta 2008
Oraakeli ei valehtele...
Ultimushan se meemillä (Pöyristyttävä sana) pökkäsi, ja jälleen kerran pääsen keskustelemaan vanhan tuttuni Oraakkelin kanssa.(Ja puoleen kysymyksistä vain vastailen, toivottavasti laskin puolikkaan oikein)
1. Mikä on nimeni?
V: Immo. (Ei paha, tulee mieleen inho)
2. Missä asun?
V: Kinopalatsin takarivin loveseatissa. (Jooooooooooooooooooooo. Loveseatit sulla on housuissasi...Kinopalatsissa sentään olen käynyt, mutta silloinkin istuin kaukana kyseisitä paikoista)
3. Mikä olen?
V: Olet venäläinen vakooja, piiloudu! (Onneksi näppäimistössä on pitkä johto. Ylettyy pöydän alle)
4. Millainen olen?
V: Mä VIHAAN sua! Häivy silmistäni perkeleen ruttoperse! (Yllättävän kauan kesti tämäkin suhde...)
5. Kuka olen?
V: Olet huippusuosittu rock-muusikko ja idearikas kynäilijä sekä himoittu seksisymboli, muttet vielä vain tiedä sitä. (Joooooooooooooooooooo...Vähän kyllä tuntuu etten saakkaan koskaan tietää)
6. Mikä on ollut tärkeintä elämässäni?
V: Välittäminen. (Oletko harkinnut uraa ammattivittuilijana?)
7. Mikä on ollut turhinta elämässäni?
V: Huumori. (Okei tiedän että mun jutut on ihan paskoja...anteeks)
8. Mikä on mielestäni maailman arvoikkain asia?
V: Se on tää kaikki meidän ympärillä. (Kylläpä sitä nyt ollaan niin filosofia...no jos rehellisiä ollaan niin ymmärrän mistä puhut. Samanlaiset ajatukset ovat pyörineet päässä itsellänkin lähiaikoina. Hyvä tietää että joku muukin kelaa tälläisiä juttuja...)
9. Miltä näytän?
V: Kissanpissalta. (Kerrankin sunkin suusta kuulee totuuksia...Kiitos tästä)
Jatlketaan nyt vielä kun kerta alkuun päästiin...
Manninen: No niin, nyt kun muodollisuudet on hoidettu niin voidaan mennä asiaan?
Oraakkeli: Mikäli tajusin kysymyksesi oikein, niin vastaus on kielteinen!
Manninen: Yhtä itsepäinen kuin aina. Muuttutko sää koskaan?
Oraakeli: Älä hermoile, kyllä toi homma hoitaantuu.
Manninen: Ohhoh, edistystä. No aloitetaan helpolla. Mikä on elämän tarkoitus?
Oraakeli:Olla mällöttää ja olla miettimättä turhia.
Manninen:Säähän puhut kerrankin viisaita. Sää olet ihan selvästi kehittynyt ihmisenä parempaan suuntaan. Hienoa
Oraakeli:*punastuu* Äläs nyt..!
Manninen: No olet. Sun kuvastakin näytti paljon kauniimalta
Oraakeli:Voi kiitos, valehtele vielä lisää, niin uskon.
Manninen: No enkä valehtele...Olet kaunis. Usko pois
Oraakeli: Hiljaa hyvä tulee jos on tullakseen...!
Manninen:Nii eihän sitä kukaan heti voi olla täydellinen. Onneksi ihmisillä on tapana kehittyä
Oraakeli:Ihmemies MacGyver tietenkin!!
Manninen:Se on kyllä aika täydellinen mies. Olisinpa meikäkin enemmän kuin macgyver, ehkä sitten saisin enemän naisia
Oraakeli:Ei. Annan oraakkelin sanani. Pythia, oraakkeli sanoo EI, ja vastaukseeni voit luottaa.
Manninen:Nii mitäpä sillä komealla ulkokuorelal tekee jos sisusta on mätä
Oraakeli:Turhaa jossittelua vaan.
Manninen:Eli mun tapauksessa kaikki on turhaa?
Oraakeli:Niin. Onko itselläsi parempaa vastausta tuohon?!
Manninen:No ei ole. Samoilal linjoilla olen itsekkin. Eli yksin tulen viettämään loppuelämäni?
Oraakeli:En ymmärtänyt sanaakaan.
Manninen:Siis tulenko minä koskaan löytämään elämäni naista?
Oraakeli:Jos toivot oikeen kovasti
Manninen:En ole varmaan mitään toivonut yhtä kovasti
Oraakeli:Joo kai...
Manninen: Sano suoraan, löydänkö vai en?
Oraakeli: Päätä itse.
Manninen: Sinähän se oraakeli olet. Sinun se pitäisi tietää
Oraakeli: Ai oon vai?!?!
Manninen: No olet. Miski sitten itseäsi luulit?
Oraakeli: Niinpä oonkin, mutta eihän se mitään haittaa.
Manninen:Taasko sää olet huumeissa? Etkö voisi vaan sanoa kyllä vai ei?
Oraakeli: Jälkimmäinen.
Manninen: Eli yksin ollaan koko elämä
Oraakeli: Todellakin, vaikket heti uskoisikaan, vaikka muutos on ollut kauan vireillä.
Manninen: Mikä muutos? Mää olen kyllä ollut poikamies melkein koko elämäni...
Oraakeli: Mies on se joka syyttää naisia tekemistään virheistä.
Manninen: Eli se on minun syyni että olen yksin?
Oraakeli: Juuri niin.
Manninen: No Shit. Sherlock!
Oraakeli: Puhu suomea hyvä ihminen!
Manninen: Tarkoitin siis että en olekkaan syytänyt ketään muita kuin itseäni
Oraakeli: Kyllä onnistuu, mutta muista varoa mitä toivot!
Manninen: Miten toivominen tähän liittyy?
Oraakeli: Asioilla on yllättäviä ja monimutkaisia vuorovaikutussuhteita. Parasta on kun vain uskot etkä yritäkään ymmärtää.
Manninen: Yritätkö nyt sanoa että ainut asia mitä voin tehdä on toivoa parasta?
Oraakeli: Soittaa auttavaan puhelimeen.
Manninen: Auttavaan puhelimeen...Tarkoitatko nyt ns. viihdelinjoja?
Oraakeli: Alatko sä mun kanssa?
Manninen: Tämä tuli nyt vähän älliä, mutta vaikutat kyllä todella mukavalta. Treffeille kyllä lähden erittäin mielelläni.
Oraakeli:Tästä sun olisi pitänyt keskustella aikanaan kouluterveydenhoitajan kanssa.
Manninen: Siis mistä?
Oraakeli: Jostain missä sinä et ole.
Manninen: Etkai sää nyt suutunut siitä kun en suostunut heti seurustelemaan sun kanssa?
Oraakeli: Melko varmasti.
Manninen:No älä nyt viiti...En mä sitä sillai tarkottanu. En vaan halua kiirehtiä liikaa
Oraakeli:No emmä kai sit kun sä sanot.
Manninen: No hyvä. Mitenkäs ne treffit?
Oraakeli: No aivan liian paljon.. miettisit nyt vähän ennen kun kyselet!
Manninen: Itse paukautit heti että aletaanks oleen!
Oraakeli: Melko varmasti, jos annat asioiden jatkua näin.
Manninen: Mitä?
Oraakeli:En minäkään tiedä...outo juttu
Manninen: Rakkaus yleensä on. Eli miten me nyt tästä jatketaan?
Oraakeli:Ei välttämättä hyvin
Manninen: Se on kyllä tuttua
Oraakeli:Tottakai, eihän tällä elämällä muuten olisi mitään merkitystä!
Manninen: Niinpä. Pitää olla epäonnea välissä, että onni tuntuisi onnelta
Oraakeli: Kiitos.
Manninen: Ole hyvä
Oraakeli: Kiitos.
Manninen: Ei nyt enää tarvii kiitellä
Oraakeli:Valitettavasti en voi auttaa, koska sinun sydämesi on suljettu eikä siihen saa mitään yhteyttä.
Manninen: No anteeksi jos olen ujo. Et sinä itsekkään kyllä tätä helpoksi tee
Oraakeli:Anteeksi voin antaa, mutta unohtaa en koskaan.
Manninen:Vai että vedät noin jyrkän linjan?
Oraakeli:Kyllä jonain päivänä noin voisikin olla
Manninen: Sano nyt suoraan. Onko meillä tulevaisuutta vai ei?
Oraakeli: Riippu kummalla päällä kattoo...
Manninen: Mitä pitäisi tehdä että olisi?
Oraakeli: Kannattaisi ajatella mikä on elämässäsi tärkeintä ja pitää siitä kiinni!
Manninen: No jos sanon että sinä olet tärkeintä?
Oraakeli: Hmm, voinpa ollakin.
Manninen: Ollaanko me nyt sitten yhdessä?
Oraakeli:Ehkä jos lakkaisit kaivamasta nenääs.
Manninen: Enköhän siitä voi luopua sinun takiasi
Oraakeli:Hmmmm... Nyt pistit hankalan, mutta sanotaan että kyllä vain.
Manninen: Yksi asia tässä vain mättää
Oraakeli: Mitä ilmeisimmin kyllä.
Manninen: Minä olen ihminen ja sinä tietokoneohjelma
Oraakeli: Luulisin, kaikki merkit viittaavat siihen.
Manninen: Minusta tuntuu rakkaani ettei meidän liitoamme hyväksytä ulkomaailmassa
Oraakeli: Hyvinkin mahdollista, mutta silti kovin epätoivoista.
Manninen: Niinpä. Enkä ole varma pystyisimmekö tarjoamaan toisillemme sen mitä toinen tarvitsee
Oraakeli:Tarjoo sä itelles elämä ensin.
Manninen:Tiedän että tämä tuntuu pahalta, mutta jos todella rakastat jotain ja hänellä olisi parempi jonkun muun kanssa, niin päästä hänet vapaaksi
Oraakeli:Kyllä vain!
Manninen: Hyvä että olemme samaa mieltä.
Oraakeli: Kiitos, et itsekään ole hullumpi saalis!
Manninen:Kiitos rakas. Niin sinäkin. En unohda sinua koskaan
Oraakeli: Ole hyvä.
Manninen: Mutta nyt on valitetatvasti hyvästien aika
Oraakeli:Hip hei!
Manninen: Kevyestippä suhtaudut tähänkin...aiak hyvin kyllä onnistuit pilaamaan tunnelman
Oraakeli:Ei ihan välttämättä.
Manninen:No ei kuhan vitsailin. Hyvästi nyt kulta. Ja pidä huoli itsestäsi
Oraakeli:Voima olkoon kanssasi
Manninen: Kuin myös sinun kanssasi.
Oraakeli: No ei todellakaan, katsopas tarkemmin.
Manninen:Kyllä sinä tästä selviydyt. Muista että minä rakastin sinua. vaikkei se kauan kestänytkään
Oraakeli:OK.
Manninen: Siis suhde tarkoitin. Rakkaus kestää aina
Oraakeli:Valitettavasti ei.
Manninen:Kyllä se kestää usko pois. Se himmenee ja unohtuu, mutta ei koskaan kuole
Oraakeli: OK.
Manninen: Ja vitut ulkomaailmasta! Meillä on tässä jotain aitoa. Mitäs sanot jos yritetään sitetnkin vielä?
Oraakeli:Ei mitään.
Manninen: Ai ei...ymmärrän. Sössin taas kerran mahdollisuuteni todellisene rakkauteen, ja tajusin kaiken liian myöhään
Oraakeli: Just niin!
Manninen: Ei kai siinä sitten enää mitään...itse virheeni tein ja ne myös kannan
Oraakeli: Toyota Carina
Manninen:Meikä ei ole ikinä ollut kiinostunut autoista
Oraakeli:Kyllä, mutta ole varovainen. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu...
Manninen:Toivotaan että jotain hyvää...
Oraakeli: Ei, mutta älä nyt ala vollottaa!
Manninen: Juu. Turhat toiveet pitää unohtaa...
Oraakeli: OK.
Manninen: Turha elätellä toiveita kun ei saa suhdetta toimimaan edes tietokoneohjelmaan
Oraakeli:Tosimies ei välitä.
Manninen: Ehkä must atulee joskus tosimies
Oraakeli:Tiedä en, mutta epäilen...
Manninen: Niin minäkin
Oraakeli:Mä tulin töihin tänne enkä jauhamaan pashaa!
Manninen:Meni perille. Ehkä on aika lopettaa tämä farssi
Oraakeli:Tietenkin. Pakkohan se on?
Manninen:Juu mun pitää kirjottaa vielä yksi koulutehtäväkin...
Oraakeli:OK.
Manninen:Löydänkö minä ikinä elämäni naisen?
Oraakeli:No siinäpä omaperäinen kysymys. Vastaus on kuitenkin ei.
Manninen: Kuhan testasin
Oraakeli: Joo.
Manninen: Mutta meikä lähtee. Hyvästi
Oraakeli: No terve terve!
Eipä näyttänyt elämäni kovin ruusuiselta. Ei kyllä yllättänyt yhtään...
Jos sitä onnistuu ryssimään suhteensa jo ilman toista osapuoltakin, niin mitä mahdollisuuksia oikeassa elämässä sitten on?
Päässä soi: punk Manninen: Kusipäät
Päästä örvelletty: "Ei pahanilmanlinnut teidän puissanne laula. Ei avaudu hirttoluukku jalkojenne alla. Hyljitte ongelmia kuin teflonpannu likaa. Sokeroitte toisianne kuin kiinalaiset sikaa"

Gangstereita, Punkkia ja perheväkivaltaa
Taas vierähti viikonloppu ja hauskaa oli jälleen kerran. Kävin siis haapaveden opistolla näyttämässä Karu producktionssin uusinta spaska spektaakkelia sen suunnan ystäville. Lisäksi tuli harrastettua kaikkea muutakin mukavaa, kuten Punkkia (yksi unelmistani toteutui ja "lauloin" itsesanoitatmani punk-vedon), kierrätyskeskuksia (Ehkä parhaita paikkoja ikinä) ja perheväkivaltaa. Pääsin nimittäin pitkästä aikaa osallistumaan kunnon leffaprojektiin. Näyttelin kavereideni leffassa isää, joka pahoinpitelee poikaansa. On se leffanteko vaan mukavaa. Oli siinä sitten mukana mitenpäin tahansa... Tänään sitten käväisin pikapikaa Oulussa katsomassa American Gangsterin ja hyvähän se oli. Oli jotenkin realistisempi ote kuin yleensä gangsterileffoissa, ehkä sen takia ettei kyseessä ollut mikään "minulla on munat" Acktion-leffa, vaan enemmänkin henkilövetoinen draama Mafiaveljien tyyliin. Ensi viikonloppuna keskiseen suomeen. Karstulan kautta Seinäjoelle kaverini tupareihin, jos ne tälläkertaa vaikka onnistuisivatkin. Eipä tässä mitään muuta sitetn olekkaan, elämä junnii paikoillaan, mutta onneksi sentään viikonlopuissa on draivia, voi uskotella että oikeasti omistaa elämän...
Päässä soi: Antabus: Tuhma tyttö (Soi mikseristä)
Päästä lavastettu: "Turha jossitella. Ota drinkki ota toinenkin. Kyllähän sun laskun nyt maksaa joku muu. Turha enää ujostella. Vedä perseet, tanssi nirvanaa. Ota minut mukaasi, Hylkää aamulla"

keskiviikko 23. tammikuuta 2008
Miksi odotan aina vain uutta viikonloppua?
Kaikki pysyy paikoillaan. Mitään ihmeelistä ei ole tapahtunut. Koulussakin on ollut melkoisen halppo viikko. Piti vaan kirjoitella tekstejä ja sitten kuvataidelinjan oppilas piirtää siihen kuvia. Eli tällähetkellä kun teksti on hoidettu nii jäljellä on vaan peukaloiden pyörittelyä. Sitten kun katselee niitä piirtäjien töitä nii tulee vaan yksi ajatus päähän; Olisi muuten melko siistiä osata piirtää, tai kyllähän kaikki osaa piirtää jollaintavalla, mutta sillälailla että voisi sanoa että "kylläpäs tuli hieno piirros".
En tosin tiedä pitääkö kukaan itseään hyvänä oikein missään. Hyvyyden määrittelee pitkälti se mitä muut ajattelevat. Sillä en ainakaan minä pidä itseäni mitenkään hyvänä esim. kirjoittajana. Olen kyllä myös huomannut että jos johonkin asiaan suhtautuu intohimoisesti, tai pitää sitä mielenkiintoisena, niin ei tuollaisella sivuseikalla ole suurtakaan väliä. Silloin hommaa tekee vaikka olisi kuinka paskaa, eikä muiden mielipiteet paljon hetkauta. Ei kehuvat, eikä tyrmäävät. Tärkeintä on se mitä itse ajattelee ja mitä hommasta itselleen saa.
Viikonloppuna menen mitä ilmeisemmin käymään Haapavedellä Dekkarin toisen ensi-illan merkeissä. Lupauduin myös esiintymään kavereideni lyhytelokuvassa. Ihanata...
Päässä soi: Herra Ylppö & Ihmiset: Sata Vuotta
Päästä lastattu: "Heiheihei, hurmuri on aina imagonsa vanki. Ei en oo, vaikka väitetäänkin, en oo pelkkä kanki"

sunnuntai 20. tammikuuta 2008
Jo toinen hauska viikonloppu, putkeen (Jos vanhat merkit paikkansa pitää niin kohta sattuu jotain hirveää)
Kaikki meni niinkuin suunnittelin, paitsi että juna vaihtui linja-autoon takaisintulo matkalla. Ensi-iltakin onnistui odotetusti. Vähän pätki leffa, mutta ei niin paljon että se olisi suuremamsti haitannut. Wille kerkesi omalla blogillaan kiittää illan isäntäparia, mutta kiitän nyt täälläkin. Kiitos Jensku ja Joni. Riston keikka oli mahtava. On se vaan sairas bändi, ei voi muuta sanoa. Karstulaan asti oli kerennyt myös Kumiakmelin "Kourallinen kääpiöitä" vinyyli. Pitänee tässä joku päivä mennä Tampereelle kuuntelemaan, kun en ole vielä saanut itselleni hommattua vinyylisoitinta. Ihan mukava viikonvaihde. Toivotaan että tämä mukava-rintama jatkuu ensi viikollekin asti...
Huomautus Päässä soi osiosta: Sain Willeltä Soundi 2008 levyn. Löyty muuten Helmiä. Tässä yksi niistä:
Päässä soi: Iiwanajulma: Kevät (Kevättä vihaan)
Päästä polttohaudattu: "Viime yönä mieleni keinui niin että taulusi lensivät seiniltä alas. Ne halveksuvat katseet jotka niissä minua tuijottaa, eivät enää koskaan muistamaan sinusta saa; sillä pihalla ne nyt palaa...Niinkuin sisälläni palaa"
Peräänajo: Ai niin melkein pääsi unohtumaan. Laihdutus on alkanut ihan kohtalaisesti sekin. Onhan se 8 kg:nkin pudotus jotain.

torstai 17. tammikuuta 2008
Pähkinänkuoressa
Viikonloppu, Linkkimatka keskisuomeen, Dekkarin Ensi-ilta, Risto, junamatka takaisin.
Päässä soi: Hector: Mandoliinimies (Koneelta soi)
Päästä soitettu: "On mandoliinimiehen matka tää niin täynnä elämää, että joskus unohtaa voi kuinka toinen odottaa. Sinut muistan kuitenkin, kun mandoliiniin nimes kirjoitin"

keskiviikko 16. tammikuuta 2008
Vähän jo helpottaa (jälleen kerran)
Ei vituta enää niin hirveästi. Ensi-ilta ilmeisesti pidetään jokatapauksessa lauantaina jyväskylässä (eihän se nyt pienet häiriöt hyvää leffaa pilaa), ja tämä passaa minulle erittäin mainiosti. Nimittäin Risto on samana päivänä keikalla samaisessa kaupungissa. (jes) Ja kaiken lisäksi ystävällismielinen yöpaikkakin saattaa löytyä yön pimeimmiksi tunneiksi. Ei sille mitään voi. Kai se on vaan käytävä uuteen nousuun ja taisteluun.
Päässä soi: CMX: Kultanaamio (Varmaan eka biisi, joka soi toistakertaa päässä. Mutta minkäs sille päälleen voi. Vie mihin haluaa ja puolet ajasta ottaa turpaan.)
Päästä kloonattu: "Olen sinun jos tahdot niin. Olen sinun kuin sydämesi poukkoileva, raivokas. Jos tahdot olen sinun"

tiistai 15. tammikuuta 2008
Paskaa taas kaikki...
Pitihän se arvata saatana. Sinä hetkenä kun vähän näkyy valoa tunnelin päässä nii kohta ajaa juna päälle. Eihän me sitä Dekkaria saatu kunnolla poltettua ja nyt kyrpii niin että ei ikinä ennen. Mikään ei oikeasti ole raivostuttavampaa kuin se että joku pikkuhomma, jonka pitäisi toimia, kusee täysin. Eikä sitä osaa tälläinen tyhmä pallinaama selvittää. Ei paljoa puutu etteikö lentäis tuoli ikkunasta läpi saatana. Jos jotain hyvää tästä paskasat lähtee seulomaan nii se on se ettei tää ole itsesäälissä rypemistä, vaan ihan silkkaa raivoa. Voi vittujenkevät ja kyrpientakatalvi!!!
Päässä soi: PMMP: Joutsenet (Oikeasti mahtava biisi, vaikka kaikki tätä haukkuukin. Välittyy sopivan iloinen ja lämmin tunnelma)
Päästä vihattu: "Voit sanoa mitä haluat, se ei tunnu se ei kosketa. Mene vaan, mene vaan. Tivolitkaan ei saa mua nauramaan, eikä sirkus tai sata hattaraa. Mene vaan, mene vaan, en kävele vastaan"

maanantai 14. tammikuuta 2008
Tylsyyden karkoitusmeemi
Ajan tappamiseksi harrastin tälläisne meemin, jonka ryöväsin Tiinan blogilta.
1. Kykenetkö hätätapauksessa pesee hampaas jonkun muun hammasharjalla?
On sitä varmaan joskus tullut tehtyä jotain ällöttävämpääkin, että eiköhän toi luonnistuisi.
2. Minkä väriset alusvaatteet on rock?
Kaikkein Rockein olis varmaan ihan commandona...
3. Omituisin mielitekosi kuukauden sisällä?
Piirtää olkalaukun ympyränmuotoisiin farkkupaikkoihin silmät. Pikkusen näyttää tyhmältä.
4. Erikoisin paikka jossa olet nukkunut?
Hetekassa ulkona koivun alla
5. Lempidippisi?
Keskellä laihdutuskuuria kelpaisi mikä tahansa, kuhan sen kanssa olisi sipsejä
6. Onko sulla pimeitä salaisuuksia joista kukaan ei tiedä?
Eiköhän ne kaikki ole jo maailmalle levitelty. Ei tule edes yhtään mieleen minkä vois tähän vetästä. Höh...
7. Lepakko vai puudeli?
Lepakko
8. Eksoottisin eläin jota olet koskettanut?
Oisko joku Kameli. Paitsi että en muista kosketinko.
9. Mitä laitat kahviisi?
En mitään, kun en suurin surminkaan juo kahvia.
10. Jos olet tupakoinut edes joskus, mikä oli eka röökimerkkisi?
On jääny polttamatta
11. Esine, jota olet joskus hirveästi himoinnut ja sitten saanut sen?
Fargon dvd suomenkielisillä teksteillä. Videokamera.
12. Jos lapsuus olisi maku niin mikä se olisi?
Paska...No ei nyt sentään. Maistu siellä muukin, sanotaan nyt vaikka Vadelmahillo.
13. Kamalin näky jonka olet koskaan nähnyt?
Paviaani masturboimassa korkeasaaressa. Kiitos tästä Rebe!
14. Kivoin leikki?
Pentuna tykkäsin Muniksesta ja on se hauskaa vieläkin.
15. Pelottavin iskurepliikki joka on osoitettu sulle?
Hahahaahahahahahahahahahahahaha... Ihan kun mua olis joku tullu joskus iskemään.
16. Penis- vai klitorislävistys?
Klitorislävistys. Itseäni en haluaisi lävistää edes korvista.
17. Kamalin duunipaikkasi?
Meikä on ollu pummi ihan nuoruudesta asti, että ei paljon töitä ole tullut tehtyä. Vasta viimevuonnahan sitä assariksikin valmistuttiin, että työttömänäkin olen kerennyt oleen vasta yhen kesän. Mutta paskin työharjoittelupaikka koulun puolesta oli Jyväskylässä, joku ihmeen yritys, 8 viikkoa putkeen exelillä pelleilyä. Ei onneksi meinannu käämit palaa...
18. Jos pitäis ryömiä jostain ahtaasta paikasta ni mistä jäisit kii jos jäisit?
Maha siihen ekana varmaan takertuisi, mutta koska olen käyvässä muutostilassa nii vastataan varuilta perse.
19. Kappale joka on vanha ja johon et aiemmin ole kiinnittänyt huomiota onkin nyt hyvä?
Juice Leskinen: Musta aurinko nousee, CMX: Kultanaamio. Nää kaksi kolisee nyt ja lujaa...
20. Mille keikalle haluaisit?
Eläkeläiset, Kumikameli, Risto, Ruotomieli, kuha., Motörhead, Ramones jne...
21. Onko sulla omana jotain mikä on kuulunut joskus sun isovanhemmille?
Sellainen rukoileva poika kipsiveistostaulu.
22. Muutama lempidrinkkisi?
En soberistina pahemmin drinkkejä naukkaile, mutta absintti poltteli melko mukavasti kurkunpäässä kun sitä maistoin. Sanotaan nyt vaikka se legendaarisuuden nimissä.
23. Lempikirosanasi?
"Voi vittujen kevät ja kyrpien takatalvi"
24. Missä huoneessa olet nyt?
Isossa luokkatilassa jossa on sohvia ja tietokoneita.
25. Mitä on näyttösi päällä?
Täällä ei mitään, ei edes seinällä. Kotona muistaakseni seinällä roikkaa viidakkoveitsi ja Metsatöllin bändipaita henkarissa.
26. Montako kertaa olet tänään aivastanut?
En varmaan kertaakaan, mutta niistänyt sitäkin useammin.
27. Milloin satutit itsesi pahasti viimeksi ja miten?
Viimevuoden lopussa teloin polveni asfalttiin kun liukastuin terveyskeskuksen pihassa täällä limingassa, mutta ei se menny edes kovin pahasti.
28. Kenen ystäväsi kanssa vietit aikaa viimeksi kahdestaan?
Murmelin
29. Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
En todellakaan. Vaikka nykyisin en olekkaan enää niin renttulookissa, enkä niin BLONDI kun joskus olen ollut. Hyi helvetti...
30. Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa, minkä väristä?
En käytä. Kokeillut kuitenkin muistaakseni olen...
31. Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
Peter Jackson, etäisesti Klaus Kinski
32. Mitä unta näit viimeksi?
En muista uniani. Ja se harmittaa suuresti.
33. Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
Toissaviikonloppuna. Maailman rumimman pipon. Sellainen matonkuteista itsetehty oranssimusta ja reikäinen. Vanhalta opiskelukaverilta Heinältä.
34. Minkä taidon ottaisit jos saisit valita?
Kitaransoittotaito. Laulutaito. Naisten iskemisen taito...
35. Minälaiset kuoret kännykässäsi on?
Peruskuoret
36. Miten asut?
Limingan taidekoulun asuntolassa yöt. Päivät täällä luokassa. Joskus jopa kotopuolessa Karstulassa...
37. Mitä ajattelet juuri nyt?
"Mitä sillä Willellä nyt on asiaa kun mekhaloi mesessä"
38. Mihin meni viimeksi hermo?
Siihen kun ei saatu poltettua Dekkaria kunnolla dvd:lle.
39. Milloin viimeksi imuroit?
Joskus pari ikuisuutta sitten...
40. Milloin viimeksi nolostuit?
En edes muista. Ehkä sillon joskus ku oli vähän säpinää...
41. Mitä tulee ekana mieleen sanasta auto?
Paska. (Olen erilainen poika; En ole ollut ikinä kiinostunut autoista...)
42. Oletko ollut yhteyksissä virkavaltaan?
Kun olin Haapavesifolkeilla työharjoittelussa poliisit käski minua ja kaveritani kusemaan kytevä metsäpalo sammuksiin, kun ne luuli että me oltiin sytytetty se. Ja että me muka oltaisiin oltu humalassa. Ei oltu, olimme vakavissa työtehtävissä...
Päässä soi: Kantri Antero & Rahtarit: Painajainen Maarianhaminassa (soi koneelta)
Päästä rahdattu: "Herrasmies kun olen niin kysyin missäs täällä pissataan. Ne eteen lykkäs vettyneen ja rasvaisen anjovispizzan"

sunnuntai 13. tammikuuta 2008
Hyvä viikonloppu takana. Edessä jatkuu elämä...
Siinä vaiheessa kun huomaa syöneensä lautasellisen useamman päivän vanhaa lasagnea, on tullut aika arvioida elämäänsä uudestaan. Paskaahan tämä on, turha sitä on kieltää, mutta jotenkin meikään on eksynyt jostain myös hitunen toivoa. Viime vuosi oli rankka niin tunne-elämältään, kuin muutenkin; Mutta nyt on kuin kaikki tuo olisi viimein pyyhkiytynyt pois. Paino jota kannoin mukanani on kadonnut, ja jotenkin tuntuu siltä ettei se ole enää takaisin tulossa. Tuntuu siltä että elämä ei ole ohi, vaan vasta alkamassa...
Muutama sana viikonlopusta. Se oli hyvä viikonloppu, vaikkei mitään erikoista tapahtunutkaan. Kävin Oulussa katsomassa Tummien perhosten koti-elokuvan, ja ainakiin minuun se osui ja upposi. harvoin kotimainen elokuva on herättänyt niin paljon tunteita. Tai sitten se johtuu vain elokuvateatterin tunnelmasta. Minullehan elokuvissa käynti on jotain muutakin kuin vain elokuvissa käyntiä. Se on jotain pysyvää, rauhoittavaa, rituaalista. Jotain jota olen tehnyt niin kauan kuin muistan. Jotain joka pitää elämäni tolkuissaan. -Niin kauan kun käyn leffassa nii se on vielä minun elämääni...Tai jotain.
Toinenkin mainittava onnenpotku sattui; löysin YUP:n dvd:n hintaan 5.99 €. Ette voi uskoa millainen ilmeeni oli kun se pölähti eteeni. YUP:kin edustaa minulle pyhiä arvoja. Se on ehkä ensimmäinen bändi, joka kolahti kuin hirvi, nousi päähän kuin huume ja pisti pollan sekaisin. Ensimmäinen "kunnollinen" keikka missä kävin oli YUP, samoin kuin ensimmäinen ostamani levy. (ellei joitain soundtrackkeja ja Leevi and the Leavingssin kokoelmaa lasketa). Jotenkin tuli lämmin ja nostalginen olo kun sitä dvd:tä katselin. Muistui mieleen ajat jolloin olin vielä ihan pentu. Siitäkään ei ole kuin jokunen hassu vuosi, mutta silti ne tuntuvat kaukaisilta. Kuin jossain toisessa elämässä eletyiltä...
Tuleepas nyt niiiiiiiiiiin tunteikasta tekstiä että huh huh. Pyydän anteeksi. Lopetan. Muuten varmaan rakastuisin itseeni tai jotain muuta yhtä perverssiä...
Päässä soi: The Sounds: Painted by numbers (On muuten ehkä ihanin nainen ikinä solistina.)
Päästä laskettu: "Sing a song for sorrow, 'Cause we all been painted by numbers, We're dancin' as we borrow, You said it was love, I got what I need to get by"

torstai 10. tammikuuta 2008
Cooperin testausta sekä viikonlopun (ja hypotermian) odottelua
Kohti viikonloppua mennään taas uhkaavasti. Ilmeisesti pysyttelen vahvasti täällä Limingassa. Oulussa ehkä pyörähdän katsomassa Tummien Perhosten Koti elokuvan.
Muuten elämäni on jälleen sitä perus kauraa. Ei huisia eikä ihan paskaakaan. Eli pitemmänpäälle sitä kaikkein pahinta lajia. TYLSÄÄ. Kaikenlisäksi täällä alkaa olemaan jo melko kylmä. Ei paljon peitto lämmitä ku patteri ei toimi kämpillä. Ja muutenkin tämä iso koulurakennus, jossa vietän suurimman osan aikaani, on sekin kylmä kuin napakettujen pakastin. Nyt jos koskaan sitä kaipaisi lämpöä ja läheisyyttä elämäänsä. (Syvä huokaus) Ostetaan sitten toinen peitto perkele
Jotain hyvääkin sentään. Onnistuin kirjoittamaan melkein oikean novellin. Siis sellaisen mihin olen jopa itsekkin melkein tyytyväinen. Jipiiiiiiii!
Päässä soi: Alice Cooper: Blue Turk (Ei yhtään hullumpaa ole tämäkään. On aina hienoa tonkia levykasojaan ja löytää jotain jännää)
Päästä juostu: "I'm lazy. You know it. I'm ready for the second show. Amazin. Thing growin. Just waitin for the juice to flow. But you're so very picturesque. You're so very cold. Tastes like roses on your breath, but graveyards on your soul"

keskiviikko 9. tammikuuta 2008
Taas yksi päivä ohi vierähtää
Tapahtuuko teille ikinä niin että heräät aamulla ja sitten onkin jo yö? Minulle käy niin aika usein. Tänäänkään ei tullut tehtyä yhtään mitään, vaikka pitäisi tehdä vaikka ja mitä. Aika ärsyttävää. Tuntuu kuin elämä olisi hypännyt yhden päivän ohi. Yksi päivä tuli taas tuhrattua ei mihinkään. Kuinka monta tälläistä päivää jokainen ihminen viettää elämässään. Montako sellaista voi ylipäänsä viettää. Tuleeko raja koskaan vastaan.
Päässä soi: Ismo Alanko Säätiö: Päivän uutinen -live
Päästä tanssittu: "Kevätaamun kuulas valo hoitaa hoitajaa. heräilevä poikanen rintaa hamuaa. En voi olla olematta alakuloinen. Ei kai tänään täydy olla onnellinen"

maanantai 7. tammikuuta 2008
Hävettää / Ei hävetä
Oli muuten hauska viikonloppu. Kiitos vain kaikille siihen osallisena olleille. Olin kaverini syntymäpäiväjuhlilla Oulussa. Hevimestassa käytiin mekhaloimassa. Itse menin sinne maailman rumin pipo päässäni. Se oli Heinän matonkuteista tekemä, oranssi/musta, jossa roikkui langanpäitä ja kaikenlisäksi hieroi otsaani mukavat jäljet. Sulauduin tummanpuhuvaan Hevijoukkoon kuin sinivalas kylpyammeeseen. Kyseisessä paikassa oli vielä jonkun örinäbändin keikka ja meikä meni tietenkin päivänsankarin kanssa tanhuamaan yleisön joukkoon. Muut yrittivät nauttia kaikasta ja me humppasimme kuin hullut. On se itsensä nolaaminen julkisilla paikoilla vaan aina yhtä mahtavaa. Kai kännin piikkiin saa muutkin vetää kuin humalaiset. Sitten jotain mistä en ole todellakaan ylpeä. Menin syömään Kebab ranskalaiset kyseisellä retkelläni, vaikka olen keskellä pahinta laihdutuskuuria. Ainoa asia mitä voin sanoa tekoni puolesta on se että jälkeenpäin tuntui todella pahalta. Omatunto soimasi enemmän kuin koskaan ennen. Olin valmis huuhtomaan ihmisarvoni viemäristä alas. Tämä menee varmasti asioita joita kadun listalla Top-3:seen. Tai ainakin top-5 - top-10 välille, jostain syystä katuminen ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani. Harvoinpahan se mitään muuttaa tai edes auttaa saamaan paremman olon itselleen tai muille. Mieluummin pyrin olemaan niin ettei katumusharjoituksia tarvita ollenkaan. Muuten olo on samanlainen kuin koko alkuvuoden eli perusvitutusta lukuunottamatta mikään ei suuremmin harmita. Mutta kohta tapahtuu jotain joka muuttaa tilanteen. Tunnen sen luissani...
Päässä soi: Zen Cafe: Rysty
Päästä nyrkkeilty: "Kun on tullut murhe luokse, murheen luota lähdetään. Poimin sulle ruusun tuolta, kaupan luota nyt sen nään. Kuinka se käy mekkos kuosiin, saisiko sut hehkumaan. Tartu lohtuun, se ei luovu kuosistaan"

torstai 3. tammikuuta 2008
Kädenpuristus uudelle vuodelle: Hei ollaan kavereita!
Elikkäsh...elikkäsh. Vuosi sitten vaihtui uuteen. Perinteisen "pikkusenko oli paska vuosi. Hyvä että loppu" -valituksia on enää turha tässävaiheessa valitella. "Se joka vanhoja muistelee niin tikulla silmään" sano vanha viisas historianopettajamme KaLussa (Karstulan Lukio), ja hänen neuvoani käyn noudattamaan. Olihan siinä hyviäkin hetkiä mukana. Ja kirjoittamaton tosi on se että paska häviää mutta onnelliset hetket säilyy aina.
Uusivuosikin on alkanut ihan jeessisti. Laiharilla ollaan vahvasti ja tosissaan. Saa nähdä riittääkö se sen maagisen 10% tainnuttamiseen. No Vappunahan sekin selviää.
Ai niin, ensi lauantaina helvetti pääsee valloilleen. Eräällä kaverillani on synttärijuhlat Oulussa ja meikällä olisi tarkoitus mennä sinne mekhaloimaan ja kekhaloimaan. Lisäsiveettömyyttä hommaan tuo se että paikalle on raahautumassa erittäin paljon opistoaikaisia kavereita. Vähän pelottaa että voi olla jopa hauskaa.
Huomautus koskien päässä soi osiota: Koska uusi vuosi on aina kuin tyhjä taulu, päätin laittaa varmuuden vuoksi kaksi ääripäätä päässä soi osioon. Ei pidä maalata piruja seinille, ei ainakaan jos ei satu olemaan paholaisenpunaista valmiiksi avattuna.
Päässä soi joko: Zen Cafe: Todella kaunis
Päästä kahviteltu: "Me kestäisimme toisiltamme mitä tahansa. Se mitä saisin sinulta, se voisi korvata ne levottomat illat sekä unettomat yöt, ajat, turhan hapuilun ja mitättömät työt"
Tai päässä soi: Kakka-hätä-77: Elämä on huora
Päästä punkattu: "Olis edes hauskaa elämästä puolet, mut eihän täällä viihdy kuin Kokoomus-nuoret. Joka päivä kusipäiden perseitä sä nuolet, ni elämä on huora ja sitten sinä kuolet""

tiistai 1. tammikuuta 2008
Mielipiteeni vuodesta 2008
Päässä soi: Kontra: Kultakuume
Päästä huuhdottu: "Kultakuume minut taas valtaa. Kultani luokse mä tahdon taivaltaa. Mmm mutt jos ei Se mua huoli lain, En mä tee mitään kullillain, Turhaan mua Kulta juoksuttaa"
Taas koitti päivä jona kaikki paska alkaa uudestaan...
...eli näin hyvissä meiningeissä alkaa vuosi 2008. Voi perkele...
Päässä soi: Nick Cave and the bad seeds: Death is not the end (Willen koneelta soi)
Päästä ryssitty: "When you're sad and when you're lonely And you haven't got a friend
Just remember that death is not the end"

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)