keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Miksi odotan aina vain uutta viikonloppua?

Kaikki pysyy paikoillaan. Mitään ihmeelistä ei ole tapahtunut. Koulussakin on ollut melkoisen halppo viikko. Piti vaan kirjoitella tekstejä ja sitten kuvataidelinjan oppilas piirtää siihen kuvia. Eli tällähetkellä kun teksti on hoidettu nii jäljellä on vaan peukaloiden pyörittelyä. Sitten kun katselee niitä piirtäjien töitä nii tulee vaan yksi ajatus päähän; Olisi muuten melko siistiä osata piirtää, tai kyllähän kaikki osaa piirtää jollaintavalla, mutta sillälailla että voisi sanoa että "kylläpäs tuli hieno piirros".

En tosin tiedä pitääkö kukaan itseään hyvänä oikein missään. Hyvyyden määrittelee pitkälti se mitä muut ajattelevat. Sillä en ainakaan minä pidä itseäni mitenkään hyvänä esim. kirjoittajana. Olen kyllä myös huomannut että jos johonkin asiaan suhtautuu intohimoisesti, tai pitää sitä mielenkiintoisena, niin ei tuollaisella sivuseikalla ole suurtakaan väliä. Silloin hommaa tekee vaikka olisi kuinka paskaa, eikä muiden mielipiteet paljon hetkauta. Ei kehuvat, eikä tyrmäävät. Tärkeintä on se mitä itse ajattelee ja mitä hommasta itselleen saa.

Viikonloppuna menen mitä ilmeisemmin käymään Haapavedellä Dekkarin toisen ensi-illan merkeissä. Lupauduin myös esiintymään kavereideni lyhytelokuvassa. Ihanata...

Päässä soi: Herra Ylppö & Ihmiset: Sata Vuotta

Päästä lastattu: "Heiheihei, hurmuri on aina imagonsa vanki. Ei en oo, vaikka väitetäänkin, en oo pelkkä kanki"

5 kommenttia:

Thundercat kirjoitti...

Ainakin se sun äikän aine "kukkakauppoja ja partureita" (tai joku) lukiossa oli hyvä kirjotus :D

manninen kirjoitti...

Nii se joo...Onkohan se vieläki KaLun sivuilla. Ainaki se oli vielä monta vuotta sen jälkeen ku olin jo poistunut sieltä...

Kaesmae kirjoitti...

Perjantai, jeppajee! Viikonloppu, jee

Thundercat kirjoitti...

ei oo kauheen kauaa kun kävin katsomassa KaLun sivulla ja ne oli vielä siellä.. kai ne on vieläkin :D

manninen kirjoitti...

Ei saatana. Ei voi kun päivitellä. (eheheeeeee)