keskiviikko 27. helmikuuta 2008

"Suunnistan kohti onnea", tai lomaa nyt ainakin

Samma häär vaikuttaa pysyvältä olotilalta nykyisin. Koulussa on elokuvakäsikirjoituksen kurssi meneillään ja meikä tykkää. Katsoimme tänään ensimmäisen osan loistavasta Six Feet Under (Mullan alla) tv-sarjasta. Siitä sitten keskustelimme mukavasti melkein puolet päivästä; Aijai on se koulu vaan joskus rankkaa... Eilen satuin piipahtamaan myös Oulussa melkein Extemporee elokuvissa. Kaikki alkoi siitä kun suivaanuin siitä ettei Ouluun saavu (tai ei ainakaan vielä ole saapunut) Paul Thomas Andersonin There will be blood elokuvaa. Siis aivan käsittämätöntä! Yritä tässä nyt sitetn harrastaa tosissaan kun teatteriin tulee vaan kaikenmaailman Ramboja. No jokatapauksessa hillitäkseni suivaantuneisuuttani menin katsomaan toista varteenotettavaa teosta; Ang Leen ohjaustyötä Lust, Caution; koska epäilin sen eduatavan parhaimmistoa siitä mitä leffassa pyörii (poissuljettuna jo nähdyt teokset ja ne joita ei Oulussa näytetä). Ilokseni voin sanoa että uskomuksnei oli oikea ja leffa positiivinen kokemus. Aasialaista melodraamaa yhdistettynä trilleriin. Meikä ainakin viihtyi. Ensi viikolla alkaa talviloma ja koko viikko plus kaksi viikonloppua ilman tietokonetta. Tai mitä nyt ehkä saatan Tampereella vähän tilitellä, ehkä... Hyvää ensiviikkoa jo tässävaiheessa, jos en jaksa enää mitään tänne merkitä.

Päässä soi: Kauko Röyhkä & Narttu: Majavalakki

Päästä laskutettu: "Kun nään sun majavalakkis keikkuvan taas tietä pitkin tänne, niin heti keskeytän työni, kiljaisen ja pöydän alle ryömin."

4 kommenttia:

Jööti kirjoitti...

Muista että tänään alkaa Muodon vuoksi uudet jaksot!

manninen kirjoitti...

Aika köyhä sarja. Ei jaksa vaivautua...

Wille kirjoitti...

Hyvä sarja se on.

manninen kirjoitti...

Kyllä sitä nyt katsoo, mutta ei todellakaan mikään huippuhyvä.