Jokohan sitä jaksais taas

Kylläpä kyllä. Ei ole taas yhtään jaksanu kirjottaa niin koulussa kuin blogillakaan. On vaan pari viimepäivää vituttanut aika lahjakkaasti, mutta nyt se alkaa taas pikkuhiljaa helpottamaan. Mulle tulee aina sellaisia hirveitä vitutuspuuskia, jotka sitten lopulta haihtuvat yhtä nopeasti kuin saapuvatkin. Hetkiä jolloin herään todellisuuteen ja elämäni yksitoikkoisuuteen, joita seuraa hetki jolloin turrun taas kaikkeen ja liu'un takaisin pohjamutiin. Näin kuluvat päivät kohti eessä häämöttävää kesää.

Mitään karuahan ei ole tietenkään tapahtunut. Paitsi että onnistuin lukitsemaan itseni tänne koululle. Tälläinen pattitilanne syntyi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kun eräs kaverini lähti minua ennen pois täältä. Ongelmana oli se että hänen piti tulla tänne aamulla aikaisemmin kuin minun, ja se joka tulee aikaisemmin tarvitsee luonnollsieti avaimet. No ajattelimme että kai se nyt yhden yön menee ilman hälyjäkin, kun saahan tuon oven ilman avainta lukkoon kuitenkin. No kaverini lähti nukkumaan ja meikä jäi palloilemaan tänne vielä. Sitten kun siinä n. 4 aikoihin yöllä olin vetäytymässä nukkumaan, niin huomasin että ovihan oli perkele lukossa. En tiedä missä välissä se oli lukkoon mennyt. Olinko sen itse painanut kun olin ulkona käynyt, vai oliko kaverini sen vahingossa painanut, vai oliko kyseessä vain kivikoulun kummitus (Sellaisen olemassaolostakin kun on legendoja liikellä, ja kyllähän täällä aina öisin kuuluu ääniä, että joku liikuisi täällä, vaikka oletkin ihan yksin). No jokatapauksessa ovi oli lukossa eikä sitä ilman avainta auki saisi. Eipä siinä enää muu auttanut kuin ikkuna auki ja sitä kautta mäelle. Sinällään harmi että kello oli jo niin paljon. Siinä oli nimittäin ihan mukavasti asuintaloja ympärillä. Poliisien paikalletulo olisi kruunannut kyllä kaiken.

Mitäs muuta meininkiä. No Oulussa kävin Opettajani ja parin muun linjan opiskelijan kanssa promoamassa koulua, ja siellä kun oli sellainen katumaalaus homemli minne kaikki saivat maalata, niin minua kehuttiin siellä mukavaksi. Selalisen palosammuttimen kokoinen pikkujätkä sanoi mua "mukavaksi sedäksi" kun käveli isänsä kanssa ohi. "Tuo ruskeatakkinen on se mukava setä. Siltä kun meni pyytämään lisää maalia niin heti antoi. Se oli mukava setä". Hymyynhän siinä suupielet nousi, ei voi kieltää.

Vappukin on saatana jo ovella, ja vituttaa aivan kamalasti. Mutta kai siitä on tullu mulle jo pieni perinne. Ensinnäkin vappulaihdutuspyristys on päätymässä ja meikähän on vieläkin ihan tajuton läski. Viimeksi kun puntarissa kävin, niin kilohan sieltä puutui, ja vaikka olenkin vähentänyt ruuan syömsien minimiin ja liikuntaakin olen jatkanut, niin ei se ole mihinkään lähtenyt ja vittu ei enää kiinosta yhtään. Mullehan on ominaista melkein onnistua, mutta ryssiä sitten viimeisellä suoralla. Sehän se taas olisikin...Onhan se toisaalta ihan mielenkiintoista viettää kuukausi ilman leffoja. Sehän menee täällä koulussa lusiessa ja netissä pyörittyä. Uuden Indiana Jonesin pääsen katsomaan, se ollaan sovittu jo erikoistapaukseksi. Ja varmasti tuntuu paremmalta leffojen katselu kuukauden tauon jälkeen. Ja onhan se mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu kun pohjamudissa möyrivältä vieddään se viimeinenkin ilonlähde. Siinä on joko itsetutkiskelun tai itsesäälin mentävä aukko. "Kaverit" nyt satakymmenprosenttisesti vittuilee tästä mun koko elämän ajan, mutta mistäpä ne nyt ei vittuilis? Lisää vappusuunnitelmista tuonnempana jos jaksan kirjoitella. Ei sitä ksokaan tiedä millä jalalla sitä sängystä noustaan, ja mille puolelle sänkyä sitä pudotaan.

Päässä soi: Scandinavian Music Group: 100km Ouluun

Päästä matkustettu: "Harva jaksaa enää puhua, kun jäljellä on sata kilometriä Ouluun. Silloin radio käännetään pienemmälle ja kohta joku jo nukkuu"

Peräänajo: Kyllähän sitä ollaan pariin kertaan oltu tilanteessa että on ollut 100 km ouluun. Haapavedeltä on n. 100 km sinne ja aina kun siitä ohi bussilla ajelen niin kyllähän tämä biisi alkaa päässä soimaan.