1. Minulla on n. kuukausi aikaa tehdä ennakkotehtäviä haluamiini kouluihin
2. Omasta mielestäni olen kerrankin ajoissa. Lisäksi olen jo tutustunut Tampereen ja Kokkolan tehtäviin. (Tampereella osa melko helppoja, ylitsepäsäemättömiä ei yksikään ja Kokkolassa samat mitkä viimevuonna)
3. Hakiessani Kokkolan ennakkotehtäviä hakusanoilla "Kokkola" ja "Teatteriohjaaja" ykköseksi tuli tämä blogi ja viimevuonna samoista kätinöistä kirjoittamani teksti. (Eli ei kovin vakuutavalta vaikuta...)
4. Jäin selailemaan blogiani kyseisestä kirjoituksesta taakseppäin ja huomasin että kirjoitukseni olivat ennen paljon parempia/kiinostavampia/elämänmakuisempia/hauskempia
5. Huomasin ettei elämässäni ole enää kunnolla draamaa
6. Huoamsin että noissa hetkissä oli sekoitettuna kaikki mitä elämässä yleensä on: Komediaa ja tragediaa, puhtainta iloa mutat myös syvintä surua, hetkiä onnistumisen huipulla ja hetkiä kun kaikki romahtaa. Asiat saavat päätöksiä jotta jotain uutta pääsee alkamaan. Toisinsanoen tunsin olevani elossa noissa hetkissä, ehkä eniten koko elämäni aikana, ja huomasin kaipaavani niistä jokaista...
7. Huomasin näyttäväni ihan Hamsterilta =>
8. Huomaan että minulla on todella paska huumorintaju
9. Huomaan että minulla on tylsää, koska jaksan kirjoitella jotain näin typerää tänne keskellä yötä
10. Huomasin että kohdassa 6 olen huomannut kaksi asiaa, joten tämän huomion voi jättää huomaamatta
Päässä soi: Oasis: Wonderwall (Kuuluu koneelta)
Päästä laskettu vuotavalla tynnyrillä: "I said maybe; You're gonna be the one who saves me? And after all, You're my wonderwall"


2 kommenttia:
Huomaa myös että Ruoskan sivuilla on alkanut musiikkivideokilpailu kappaleelle Lihaa vasten lihaa eikä Helvettiin jäätyneestä mainita mitään. Meitä on kusetettu!
Ruoska perkele!
Lähetä kommentti